Kiviharrastajat ry Lohja

Valokuvakilpailu syksy 2023
"Kallio"

KILPAILUN AIHE

Aihe on ”Kallio”. Kuva voi olla peräisin miltä ajalta tahansa. Pyrkikää hyvälaatuiseen kuvaan.

SÄÄNNÖT

Kuvan tulee olla kilpailijan itsensä ottama. Kilpailuun saa osallistua enintään kahdella kuvalla.

ARVOSTELU

Kilpailussa arvostellaan mm. kuvan ideaa, sommittelua, taiteellisuutta ja valokuvan laadukkuutta.

TUOMARIT

Tuomareiksi kutsutaan kaksi asiantuntevaa henkilöä.

 

Valokuvaaja

KILPAILUTÖIDEN JÄTTÄMINEN

- Laita A4-kokoinen paperikuvasi taittamattomana kirjekuoreen ja kirjoita kuoren päälle työsi nimi.

- Kirjoita erilliselle paperille oma nimesi, yhteystietosi ja sulje paperi kirjekuoreen tai taita paperi niin, että nimesi jää näkymättömiin ja sulje se nitojalla tai teipillä. Kirjoita kuoren/taitetun paperin päälle kilpailutyösi nimi.

- Kuvien palautus 28.10.2023 mennessä pajavalvojalle.

KILPAILUN MAHDOLLINEN PERUUTTAMINEN

Mikäli kilpailuun on jätetty vähemmän kuin 5 työtä, kilpailu peruuntuu. Peruuttuminen ilmoitetaan nettisivulla.

TULOSTEN JULKISTAMINEN JA KUNNIAKIRJOJEN JAKAMINEN

Tuomarointipäivä järjestetään marraskuun aikana siten, että tulokset ovat selvillä pikkujouluun mennessä. Voittaneille ilmoitetaan välittömästi tulosten valmistuttua. Kunniakirjat jaetaan pikkujoulussa ja tulokset julkaistaan nettisivuilla ja jäsentiedotteessa 1/24 Jokaiselle osallistujalle tulostetaan tuomareiden kirjalliset lausunnot kilpailutöistä. Ne jaetaan kunniakirjojen jaon yhteydessä.

 

Takaisin