Kiviharrastajat ry Lohja

Jäseniltoja

Kallun kikat 23.3.2022

Jatkettiin hopeatöiden opiskelua kädestä pitäen. Tällä kertaa paikalle oli saapunut myös uudempia jäseniä, jotka eivät aiemmin olleet tehneet hopeatöitä. Kaitsu teki pantakehyksen alusta loppuun itse, Jenni teki kuppikehykseensä melkein kaikki muut vaiheet paitsi juottamisen.

Sovittaminen:

Sovittaminen

Kallu juottaa:

Kallu juottaa

Kaitsu juottaa:

Kaitsu juottaa

Viilaus:

Viilaus

Kiillotus:

Kiillotus

Tuotokset:

Tuotokset

Hopeatöitä voi siis jatkaa pajalla kaikkina aukioloaikoina. Työkalut pajalla on, mutta tarvittavat materiaalit on hankittava itse. Pyydä tarvitessasi apua valvojalta tai joltain muulta kokeneemmalta jäseneltä. Hopeaa ja tarvikkeita saatavilla:


 

Hopeaketjuinfo 12.3.2022

Päivän ohjelma hieman muuttui lennossa. Tarkoitus oli käsitellä lähinnä hopeaketjujen tekoa, valita mahdollinen malli ja sen perusteella tilata hopealankaa vaikka yhteistilauksella. Ja päättää milloin varsinainen kurssi pidettäisiin.

Hopeaketjutyötä

Kokenein ketjuntekijämme Raimo Keränen oli kuitenkin estynyt olemasta paikalla koko päivää, mutta tilalle onneksi saatiin Kalevi Seger, joka esitti alusta loppuun vaihe vaiheelta sormuksen valmistamisen käytännössä.

Kallu juottaa

Special juotosalusta:

Juotosalusta

Juottaminen:

Juottaminen

Alaosa juotettu:

Alaosa juotettu

Hapotettu:

Hapotettu

Valmis sormus:

Valmis sormus

Lisäksi Kallu teki vielä riipuspohjan upealle vihreälle kivelle, todennäköisesti kromidipsidia. Kallu esitteli vielä omatekoisen monitoimikoneensa, jolla mm. tehtiin hopeakorujen kiillotus. Näytteillä oli myös laaja kokoelma kivikoruja ja valmiita sormuspohjia.

Riipus:

Riipus

Koska tämän tilaisuuden sisältö muuttui yllättäen, eikä siitä ollut ilmoitettu kotisivuillamme, päätimme pitää uuden hopeatyöillan ”Kallun kikat” ke 23.3.2022 klo 16 alkaen pajalla. Silloin voit päästä kokeilemaan itse korukehyksen juottamista.

Kaiken kaikkiaan oli yllätys, että hopeaketjuinfoon tuli niin vähän osallistujia, lähinnä ”vanhaa kaartia”, jotka ovat tottuneet hankkimaan omat hopeansa ja tehneet hopeatöitä kauan. Olisiko huippu-upea keväinen sää syynä?

Osallistujat

Koska kiinnostusta ketjukurssiin ei löytynyt, päätimme että mitään varsinaista kurssia hopeatöistä ei pidetä. Pajalla voi tehdä kaikkina aukioloaikoina hopeatöitä (niin ketjuja kuin juotoksia) ja kokeneemmat jäsenet voivat tukea kykyjensä mukaan. Työkaluja pajalta löytyy, mutta materiaalit hopeatyöhön pitää jokaisen hankkia itse. Tule katsomaan ”Kallun kikat”, niin tiedät mitä tarvitset. Ohessa joitakin osoitteita, joista saa hopeaa ja muita tarvikkeita.

Osoitteita:

YouTubesta löytyy videoita hopeatyöstä kunhan jaksaa kaivella.


 

Hiekkavalupäivä 16.10.2021

Valupäivään ei ollut kovin suurta tungosta. Ehkä se oli hyväkin, koska valueksperttimme oli estynyt tulemasta. Mutta edettiin sellaisessa ”yritetään yhdessä” –hengessä.

Oman haasteensa toi jäsenen mukanansa tuoma romukulta, josta piti valaa sormus. Emme ole ennen valaneet kultaa ja sormuksen valaminen hiekkavalulla on sinänsä vaikeaa. Eikä se sitten ihan onnistunutkaan, pieni pätkä sormuksen kehästä jäi vajaaksi. Olisi ehkä pitänyt tehdä vielä viideskin ilmanpoistoaukko.

Valun kaatoValettu kulta

- Sulatettu kulta kaadetaan mallin avulla valmisteltuun hiekkakehikkoon. Hieman jäi puuttumaan sormuksen kehästä.

Toinen valos oli talvisodan muistomitali tinalla. Se onnistui melkein täydellisesti.

Valettu tinaViimeistely

- Tina oli juossut hyvin ja löytänyt tiensä ilma-aukkojen perukoille saakka. Valamisen jälkeen riittää viimeistelyä, ilma-aukkojen ja syöttöaukon ulokkeet on sahattava pois, viilattavaa ja kiillotettavaa riittää.

Muistomitallin etupuoliMuistomitallin taustapuoli

Oli oikein mukava valupäivä ja jatkoa varmaan seuraa. Sopiva valajien määrä yhtenä päivänä lienee 3 – 4, muuten tulee liian kiire ja ahdasta.


 

Kävimme seuraamassa käytännön työtä 11.5.2017

Veijo Pasanen käytännön työssä Lohjan hautausmaalla.

Veijo Pasasen käytännön työssäVeijo Pasasen työpiste

 

Kivityöilta 15.2.2017

Kivityöillassa Veijo Pasanen kertoi kiven työstämisestä ja kiven kultauksesta.

Veijo Pasasen kivi-iltaVeijo Pasasen kivi-ilta

 

Korutyöilta 26.1.2017

Korutyöillassa saimme opastusta helmitöihin Leenalta, Heliltä ja Eijalta.

KorutyöiltaKorutyöilta Riika ja helmityöRiikan helmipallo

Riika näytti meille hienoa helmityötään.

Alkuun